Renault Rafale – RENAULT NOUSEE UUDELLE TASOLLE

18.6.2023

Renault on kahdessa vuodessa vahvistanut nopeasti asemaansa alemmassa keskiluokassa, minkä jälkeen lähdetään valloittamaan ylempää keskiluokkaa. Renault Rafale on ehkä kaikkien aikojen kaunein Renault, jossa on upeita varusteita, joita ei ole nähty missään autossa aiemmin. Mallisarjan huipulle tulee uusi nelivetoinen 300-hevosvoimaisella voimalinjalla varustettu versio.

Kaksi vuotta sitten Renault-konsernin pääjohtaja Luca de Meo esitteli yhtiön strategisen suunnitelman, Renaulutionin. Siinä yhtenä tärkeimmistä päämääristä oli nostaa pikkuautoihin keskittynyt Renault merkittäväksi tekijäksi myös suuremmissa autoluokissa. Kahdessa vuodessa tavoite on saavutettu C-segmentissä eli alemmassa keskiluokassa Arkanan, Australin ja Megane E-Tech electricin voimalla. Nyt sama asia toistetaan pykälää suurempien autojen luokassa, jossa vastikään esitellyn Espacen rinnalle tulee ensi vuonna upea Rafale.

Rafalen nimi tarkoittaa ranskan kielessä tuulenpuuskaa tai suosionosoitusten myrskyä, jonka arvoinen se ehdottomasti on. Viittaus tuuleen vie ajatukset ilmailuun, mihin Renaultilla on historiassaan vahva side. Vuonna 1934 Caudron-Renaultilla lennettiin ennätyksellisellä 445 km/h nopeudella. Ilmaa sulavasti halkova lentokone on hieno yhteys uuteen Renault Rafaleen, joka näyttää paikallaankin olevan liikkeellä.

Jännittäviä piirteitä niin kaukaa kuin läheltä katsottuna

Täysin uusi Renault Rafale on ensimmäinen malli, joka on suunniteltu alusta alkaen muotoilujohtaja Gilles Vidalin aikakaudella. Uutuus on visionäärinen, rohkea ja täydellisesti sovitettu tähän aikakauteen, jossa liikutaan entistä nopeammin. Kunnioitettava luomus muistuttaa siitä, että vain avantgardististen automallien muotoilu kestää tuoreen näköisenä koko niiden elinkaaren ajan.

Rafalen profiili on yhtä aikaa eloisa ja sporttinen. Sen pitkä konepelti viittaa urheiluautojen tapaan voimaan ja auto on kuin ponkaisemassa vauhtiin. Takalasin kallistus on tarkkaan harkittu niin, ettei sen kanssa tarvita linjoja rikkovaa pyyhintä.

Keulan uusi ilme otetaan käyttöön kaikissa Renaulteissa. Tuleva muotokieli nähtiin ensi kerran vuonna 2022 Scenic Vision -tutkielmassa, ja tuotantoautoissa sen sai ensimmäisenä uudistunut Clio. Kokonaisuus on yhdistelmä kaaria, geometrisiä muotoja ja veistoksellisuutta. Merkittävää ovat R-merkkiä mukailevat aivan kulmiin sijoitetut päiväajovalot, jotka ovat kuin timantteja.

Aivan uudenlainen etusäleikkö noudattaa Renault-merkin muotoa, ja sen luomisessa on nähty valtavasti vaivaa. Etusäleikön perusvärinä on musta ja sen kanssa on versiosta riippuen toisena värinä sininen tai harmaa. Maski näyttää elävän, sillä vaikutelma muuttuu täysin sen mukaan mistä kulmasta sitä katsotaan. Etusäleikkö onkin kunnianosoitus optisen taiteen huippuosaajalle, Victor Vasarelylle.

”Toimiakseen muotoilun on oltava vaikuttava ja tehokas, katsottiin sitä 50 metrin, 10 metrin tai 50 sentin päästä. Kauempaa katsottuna Rafalen väkevä keula ja hienot mittasuhteet ovat vaikuttavia. Lähemmäksi tullessa auton kaarevat muodot antavat wow-tunteen. Ja aivan läheltä tarkasteltuna huomio kiinnittyy mielenkiinnon herättäviin yksityiskohtiin.”
Alexis Martot, korin muotoilun johtaja

Rafalen lähtökohtana on pitkä 2,74 metrin akseliväli, joka on sama kuin Espacessa. Urheilullisuutta ja ajettavuutta korostaa se, että Rafalessa on neljä senttiä suurempi raideleveys. Korin mittasuhteet ovat ideaaliset, kun se on 4,71 metriä pitkä ja 1,86 metriä leveä. Korkeutta on 1,61 metriä, vaikka auto näyttää onnistuneiden linjojen ansiosta paljon matalammalta.

Renault on valinnut Rafaleen viisi väriä, joista kaksi on aivan uusia: Alpine sininen ja mattaväri satin nacre valkoinen. Uudessa valkoisessa sävyssä käytetään samaa innovatiivista tekniikkaa kuin Australiin saatavassa satin schiste harmaassa. Molemmat ovat mattavärejä, jotka kestävät paremmin UV-säteilyä ja konepesua. Toinen uusi väri tulee nimensä mukaisesti Alpinen historiasta, mutta se on nyt vielä vähän syvemmän sininen kuin Alpine A110:ssä. Rafalen muut värit ovat flamme punainen,  étoilé musta ja schiste harmaa.

Elämään ja elämiseen – ylellistä mukavuutta kaikille

Renault Rafalessa on erinomaiset ajo-ominaisuudet ja autoa voidaan pitää jopa ajajakeskeisenä. Suunnittelussa on kuitenkin paneuduttu myös siihen, että matkat ovat nautinto kaikille autossa matkustaville. Coupemaisesta muotoilusta huolimatta Rafalessa on runsaasti tilaa takapenkilläkin. Pitkän (2,74 m) akselivälin ansiosta polvitilaa on peräti 30 senttiä. Luiska katto ei ole syönyt pääntilaa, jota on peräti 88 senttiä, mikä on vain sentin vähemmän kuin Espacessa. Tavaratila on 530 litran kokoisena mainion kokoinen.

Takamatkustajien mukavuuteen on paneuduttu ja heitä hemmotellaan uudenlaisella erittäin teknisellä keskikyynärnojalla. Se on suunniteltu älylaitteiden käyttöä varten, jotta pitkäkin matka sujuisi joutuisasti. Kyynärnojassa on kaksi USB-porttia laitteiden lataamiselle, tilaa tableteille ja älypuhelimille sekä kaksi kääntyvää alustaa näytöille.

Rafaleen on saatavissa tummentuva Solarbay-lasi-panoraamakatto, jollaisia on tähän saakka nähty vain kaikkein kalleimmissa automalleissa. Renault Rafale on ensimmäinen automalli, jossa käytetään uutta Saint-Gobainin kehittämää lasi-panoraamakattoa. Sen tummentuva  AmpliSky-tekniikka korvaa tavalliset lasiruudut. Tekniikassa sähkökentät tummentavat lasin tarpeen vaatiessa niin, että se antaa suojan aurinkoa vastaan sekunneissa, ja jo pelkästään katon tummentuminen on viihdyttävää katsottavaa.

Älykäs lasikatto toimii Google Assistantin ääniohjauksella. Ajaja ja matkustajat voivat valita kattoon neljä asetusta. Katto voi olla kirkas tai tumma, minkä lisäksi saa erikseen pelkästään etuosan kirkkaaksi ja takaosan tummaksi tai päinvastoin. Älykkään rakenteensa ansiosta Solarbay-panoraamakatolla varustetussa autossa on 30 mm enemmän pääntilaa tavalliseen lasi-panoraamakattoon verrattuna.

Uuden Renault Rafalen tyyliin sopii, että etuistuimet ovat erittäin urheilulliset tarjoten mainion sivuttaistuen. Alcantara-verhoilu on hienostunut ja pitää matkustajat hyvin paikoillaan nopeassakin ajossa. Rafale Esprit Alpinen istuimissa on aivan uusi hauska ominaisuus, sillä niiden Alpine logon A ja nuoli -merkki istuimen yläosassa on valaistu, ja se alkaa sykkiä kuin sydän omistajan tullessa autolleen. Merkki on toteutettu niin, ettei se tunnu kovalta selkänojassa ja väri vaihtuu Multi-Sense valikosta valitun tunnelmavalaistuksen mukaisesti.

Renault Rafalessa käytetään ympäristön huomioon ottavia materiaaleja, sillä esimerkiksi 61 prosenttia istuinverhoilussa käytettävästä Alcantarasta on kierrätettyä. Rafalen matkustamossa käytetään ensimmäisenä autona maailmassa värjättyä korkkia. Sitä löytyy Esprit Alpine -varustetasossa matkustajan puolelta kojelaudasta ja kädensijoista. Techno-varustetasossa korkki on värjätty mustaksi, mikä korostaa kojelaudassa auton hienostuneisuutta. Miellyttävältä tuntuvan korkin hyviin puoliin kuuluu, että se on kevyttä eikä aiheuta heijastuksia.

Täsmällistä ajettavuutta ja matkustusmukavuutta

Ajamisen ilo määriteltiin yhdeksi tärkeimmäksi päämääräksi, kun Renault lähti kehittämään täysin uutta Rafaelia. Malliston huipulle nousevasta Rafalesta haluttiin tehdä ajo-ominaisuuksiltaan parempi kuin yhdestäkään aiemmasta Renault-mallista.

Lähtökohta oli erinomainen, sillä Rafalessa on Allianssin skaalautuva CMF-CD -perusrakenne ja sama pitkä 2,74 metrin akseliväli kuin Espacessa. Raideleveyttä on neljä senttiä enemmän ja renkaat ovat peräti 245-levyiset. Rafalessa on takana monivarsituenta ja edistyksellinen 4CONTROL Advanced 4-wheel-drive -järjestelmä nelipyöräohjauksella ja nelivedolla. Nelipyöräohjaus tekee siitä näppärän pienissä nopeuksissa ja parantaa suuntavakavuutta suurilla nopeuksilla ja neliveto parantaa ajo-ominaisuuksia erityisesti talven liukkaissa olosuhteissa.

Yli 50 km/h nopeudella ajettaessa takapyörät kääntyvät enintään yhden asteen samaan suuntaan kuin etupyörät. Sitä hitaammissa nopeuksissa takapyörät kääntyvät jopa viisi astetta vastakkaiseen suuntaan kuin etupyörät. Sen ansiosta kookkaan Rafalen kääntöympyrä on vain 10,4 metriä eli pikkuautoluokkaa.

Rafalessa alustaan on lisätty vielä VMC 2 (Vehicle Motion Control 2), joka tarkkailee elektronisesti takapyöriä. Järjestelmä varmistaa takapyörien pidon erittäin tehokkaasti, minkä ansiosta kaarteisiin voi ajaa normaalia suuremmalla nopeudella, kun kaikki neljä pyörää ovat parhaassa mahdollisessa asennossa myös epätasaisilla ja huonopintaisilla teillä. Lisäksi jousitus, iskunvaimennus ja kallistuksenvaimennus on optimoitu auton olemukseen sopivaksi ja samalla mukavaksi. Nauttivan kokonaisuuden varmistaa nopeavälityksinen ohjaus, jolla autoa on helppo hallita erittäin tarkasti.

”Täysin uusi Renault Rafale on kuin oppikirjasta. Kun Luca de Meosta tuli Renault-konsernin pääjohtaja, hän pyysi meitä ottamaan kaiken irti käytössä olevista perusrakenteista. Rafale tekee juuri sen, siinä käytetään täydellisesti hyväksi CMF-CD -perusrakenteen mitat, tekniikka ja tunteisiin vetoava voima.”
Grégory Launay, Renault Rafalen alustarakenteiden johtaja

Hyvää suorituskykyä ja erinomaista taloudellisuutta

Rafalessa on moottorina uuden Espacen tapaan 146 kilowattia (200 hv) kehittävä E-Tech täyshybridi monitilavaihteistoon yhdistettynä. Voimalinja on tehokas, taloudellinen, automaattinen ja itselataava. Rafalessa on markkinoiden paras suorituskyvyn ja kulutuksen suhde (4,7 litraa sadalla, hiilidioksidipäästö 105 g/km; luvut ovat vielä vahvistamattomia). Yhdellä tankillisella voi ajaa peräti 1 100 kilometriä (WLTP-lukemien perusteella).

Rafalen 200 hevosvoimainen E-Tech full hybrid yhdistää sarja- ja rinnakkaishybridien parhaat puolet. Voimalinjassa on kolmesylinterinen 1,2-litrainen bensiiniturbo, joka kehittää 96 kilowattia (130 hv) ja 205 newtonmetriä ja kaksi sähkömoottoria. Pelkästään polttomoottori on teknisesti nerokas, sillä siinä yhdistetään Miller-työtahti, pienipaineinen pakokaasujen kierrätys, muuttuvageometrinen ahdin ja dieselmoottorin tyylinen moottorin pitkäiskuisuus. Tuloksena on 41 prosentin hyötysuhde, mikä on huppuluokkaa maailmassa.

Pääsähkömoottori kehittää 50 kilowattia ja yhtä suuren 205 newtonmetrin vääntömomentin kuin bensiinimoottori. Sille antaa voimaa energiasisällöltään kahden kilowattitunnin (400 V) litiumioniajoakku, jonka avulla voidaan ajaa myös pelkällä sähköllä. Toisena sähkömoottorina on 25 kilowatin (50 Nm) tehoinen starttigeneraattori, joka käynnistää moottorin ja  tekee vaihdoista huomaamattomia.

Vauhtia vähennettäessä ja jarrutettaessa energiaa kerätään talteen, minkä ansiosta kaupungissa ajetaan parhaimmillaan jopa 80 prosenttia ajasta sähköllä. Käytännössä se tarkoittaa, että E-Tech full hybridin kulutus on jopa  40 prosenttia pienempi vastaavaan pelkällä polttomoottorilla varustettuun autoon verrattuna. Renault Rafalen ajaja saakin täyden sähköautotunnelman, eikä hänen silti tarvitse ladata autoa.

Renaultin E-Tech full hybrid ennakoi moottorien toimintaa ja vaihteiden käyttöä karttatietojen ja topografian avulla jopa seitsemän kilometriä eteenpäin. Monitilavaihteisto valitsee parhaan välityksen 15 vaihtoehdosta ajajan sitä huomaamatta ja vaihtelee myös ajotilaa viiden vaihtoehdon välillä. Voimalinja voi toimia portaattomasti joko pelkästään sähköllä tai bensiinillä tai niiden yhdistelmällä hybridinä. Liikkeelle lähdetään aina miellyttävästi ja äänettömästi sähköllä.

Täysin uusi Renault Rafale on suunniteltu antamaan ajamisen nautinto ja suorituskyky, jollaista ei ole aiemmin koettu Renaultissa. Tulossa on vielä tehokkaampi hybridi, joka kehittää 300 hevosvoimaa (221 kW). Siinä on kaksi merkittävää muutosta E-Tech full hybridiin verrattuna. Ensinnäkin tulevassa 300-hevosvoimaisessa hybridissä on vielä yksi sähkömoottori takana, joka tekee autosta nelivetoisen. Lisäksi se on lataushybridi, minkä ansiosta päivittäiset ajot voi hoitaa lähes täysin sähköllä. Silti pitkällä matkalla ei tarvitse huolehtia ajoakun lataamisesta.

Huippuluokan varustelu ja älykkyys

Renault Rafalessa on edelleen kehitetty versio reilu vuosi sitten Megane E-Tech electricissä esitellystä digitaalisesta OpenR-ohjaamosta. Siinä on kaksi näyttöä, vaakasuorassa oleva 12,3-tuumainen digitaalinen mittaristo ja pystysuoraan sijoitettu 12-tuumainen kosketusnäyttö kojelaudan keskellä. Molemmat on sijoitettu niin, että niitä on helppo seurata ja käyttää siirtämättä katsetta pois tiestä.

Rafalen OpenR-kokonaisuuteen on suunniteltu uusi visuaalinen ilme, jossa on Renaultin uusi merkki, ja joka on vielä aiempaakin selkeämpi. Rafalen nimi viittaa ilmailuun, minkä takia siinä on uusi, entistä monipuolisempi kookas 9,3-tuumainen tuulilasin heijastusnäyttö. Näyttöön saa paljon tietoa, kuten auton nopeus, käytössä olevat kuljettajaa avustavat järjestelmät, ylinopeusvaroitukset ja navigoinnin ohjeet.

OpenR Link -multimediajärjestelmään kuuluvat Google Maps, Google Assistant ja yli 50 muuta sovellusta. Käyttöjärjestelmänä Rafalessa on Android Automotive 12 (ennen AA 10), missä on paljon parannuksia, kuten älypuhelimen ja muiden laitteiden helpompi yhdistäminen järjestelmään. Ennustava huolto-ohjelma voi nyt varoittaa ajajaa, kun renkaat tarvitsevat suuntausta tai ilmastointilaite tarvitsee huoltoa. Open R Link on yhteydessä pilveen ottaen automaattisesti vastaan suositellut päivitykset.

Renault Rafalessa on paljon keinoälyä käyttäviä ominaisuuksia, jotka tekevät ajajan ja matkustajien autoilun mukavammaksi. Järjestelmä ehdottaa erilaisia toimintoja ennakoivasti, kuten ilmastointilaitteen kytkemistä pois päältä kun ikkuna on auki (säästää energiaa ja polttoainetta) tai ottaa ilmastointilaite käyttöön, mikäli matkustamon lämpötila on tavallista korkeampi. Proaktiiviset ohjeet perustuvat ”normaaliin” auton käyttöön, jonka keinoäly analysoi aiemmin tapahtuneen perusteella.

Vakiovarusteena on aina mukautuvat ledivalot, jotka säätävät ajovaloja olosuhteiden ja tilanteen mukaan. Parhaiten varustelluissa versioissa on LED Matrix Vision -tekniikka, jossa kaukovalot ovat päällä kaiken aikaa, ja osa valosta pimennetään tarvittaessa etteivät ne häikäise muita tiellä liikkujia.

Kuljettajan apuna on 32 edistyksellistä avustavaa järjestelmää, jotka on jaettu ajamiseen, turvallisuuteen ja pysäköintiin. Uuden sukupolven Active Driver Assist -järjestelmä vastaa tason 2 autonomista ajamista, ja toimii nyt moottoriteiden lisäksi kaikentasoisillla teillä. Järjestelmässä yhdistetään ennakoiden karttatietoja tiestä käyttäen mukautuva vakionopeudensäädin ja kaista-avustin. Järjestelmä lukee myös liikennemerkit ja varoittaa ylinopeudesta, minkä lisäksi OPS:n (Over Speed Prevention) voi antaa ohjata automaattisesti vakionopeudensäädintä.

Täysin uusi Renault Rafale valmistetaan Espanjassa Palencian tehtaalla, johon investoitiin suuria summia ennen kuin siellä aloitettiin Australin, Espacen ja pian myös Rafalen tuotanto. Renaultin uuden huippumallin myynti käynnistyy keväällä 2024.