Renault ALASKAN pick-up

09/2015

Renault on ollut Euroopan markkinajohtaja tavara-autojen markkinoilla viimeisen 17 vuoden aikana. Nyt tavoitteena on vahvistaa asemaa Etelä-Amerikassa ja Afrikassa ja siten tulla vahvaksi toimijaksi maailmanlaajuisilla markkinoilla.

Toteuttaakseen tämän kunnianhimoisen tavoitteen, Renault on päättänyt lähteä pick up–markkinoille. Segmenttiin, joka kattaa runsaan kolmanneksen maailmanlaajuisesta tavara-automyynnistä. Viime kesäkuussa Renault julkisti Buenos Airesissa omaperäisen uuden Renault Duster Oroch -mallin, joka on tehty Etelä-Amerikan markkinoille. Tänään esitelty ALASKAN sen sijaan on näyttävä näytösauto, joka viitoittaa tuotantomallille tietä laajemmalle markkinalle.

Samanaikaisesti uusiin tuotteisiin ja markkinoihin panostuksen kanssa Renault kokoaa kaikki tavara-autotoiminnot Renault Pro+ -logon alle. Renault Pro+ asiantuntijaverkosto tarjoaa erityisesti tavara-autoasiakkaille räätälöityjen tuotteiden ja palveluiden lisäksi asiakkaalle miellyttävän kokemuksen mainonnasta lähtien aina tekniseen palveluun asti. Pro+ konseptin avulla Renault yhdistää eri toiminnot sekä asiakaslupauksen yhteen ja siten varmistaa tietä eteenpäin ollakseen myös maailmanlaajuisesti tavara-autojen huippuorganisaatio.

Renault paljastaa uuden ALASKAN Pick-Upin

Esiteltyään aiemmin tänä vuonna Duster Orochin Renault paljastaa ALASKAN näytösauton, joka on merkittävä askel eteenpäin voittaakseen enemmän asiakkaita jatkuvasti kasvavilla pick-up -markkinoilla. Pick-upien osuudeksi lasketaan noin kolmannes tavara-autojen kokonaismyynnistä, ja se avaa uusia näkymiä Renaultin tuotetarjonnassa.

ALASKAN on loistava näytösauto, joka näyttää maailmanlaajuisesti tietä pick-upille. Siinä yhdistyvät 1000 kg:n kantavuus sekä voimakas muotoilu, jotka tyydyttävät sekä yritysasiakkaiden että yksityishenkilöiden tarpeita.

  • ALASKANin katseenvangitseva etuosan muotoilu on tuttu muista uusista Renault malleista. Nämä linjat tuovat modernin, esteettisen näkemyksen pick up -maailmaan:
    • Iso, huomiota herättävä timanttilogo
    • Muhkea konepelti, jota on korostettu voimaa ilmentävällä neljällä veistoksellisella kaarella
    • Satiinivaikutelma, harjatun ja kiillotetun metalliviimeistelyn yhdistelmä,
    • Sinikeltaiset yksityiskohdat ovipeileissä, jarrusatuloissa, pyörännavoissa ja hinaussilmukassa vahvistavat ALASKANin itsevarmaa luonnetta
    • C:n muotoiset ajovalot
    • Full LED-ajovalot

”ALASKAN näytösauto noudattaa muotoilultaan pick up -segmentin lainalaisuuksia, mukaan lukien vaikuttavat mittasuhteet sekä voiman ja jämäkkyyden visuaalisen ilmeen. Samalla olemme valinneet Renault-erityispiirteitä korostamaan etuosan muotoilua.
Laurens van den Acker – Senior Vice President, Corporate Design.

  • ALASKAN on varustettu Renaultin hyväksi havaitulla nelisylinterisellä, Twin turbo -dieselmoottorilla, jonka ominaispiirteet ovat tuttuja nykyisestä Master-mallistosta:
    • Twin turbo -tekniikka: pieni turbo pehmeään kiihdytykseen matalilla kierroksilla ja suurempi ahdin korkeampia kierroslukuja varten.
    • Tämä pitkittäin sijoitettu Twin turbo -moottori on kevyempi kuin keskimääräiset moottorit,
    • Ainutlaatuinen kiihdytysteho, ja luokkansa huippua oleva polttoainetaloudellisuus sekä matalat CO2-päästöt.