AUTOJEN VALMISTAMINEN EI OLE LASTEN LEIKKIÄ

Renault on valmistanut autoja jo vuodesta 1899, ja nyt myös maahantuontitoiminnot ovat suoraan tehdasorganisaation alaisuudessa. Olimme ensimmäinen autonvalmistaja, joka saavutti täydet viisi EuroNCAP-tähteä. Ja nyt viiden tähden automalleja on 12 - enemmän kuin yhdelläkään toisella autonvalmistajalla! Renault on käynnistänyt eco2 -ohjelman, joka korostaa yhtiön sitoutumista ympäristön huomioonottamiseen ja mahdollistaa
sarjan autoja, jotka ovat sekä ekologisia että taloudellisia. Pienimpien CO2-päästöjen listalla olemme autonvalmistaja numero kolme. Kaikki tämä lupaa erittäin mielenkiintoista alkanutta vuotta. Asiakkaitamme palvelee 350 motivoitunutta jälleenmyyjää Pohjoismaissa. Myös ammattiautoilijat ovat meille tärkeitä. Heidän ansioistaan Renault on ollut tavara-autojen markkinajohtaja Euroopassa jo kymmenen vuoden ajan.